maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen oikea työpaikkani

Olin "palindromi-tavaratalossa" töissä kolme kuukautta työmarkkinatuella välivuotta pitäessäni. Kyseessä oli ensimmäinen ns. oikea työpaikkani. Sitä ennen oli työkokemusta kertynyt kotitilan töitä tehdessä. Kesät kuuntelin J. Karjalaista, mutta kesäisin ei "voinut tapahtua mitä vaan", koska navetalla piti käydä kaksi kertaa päivässä. Keskikesän juhlaakin vietettiin joka vuosi rehutornissa AIV:n katkussa. Silloin vitutti, mutta jälkikäteen ajateltuna aika monesta pahasta pysyin poissa. Muiden kavereiden kesätyörahat menivät savuna ilmaan ja yrjönä asfaltille. Itse ostin suuria määriä cd-äänitteitä. Ja vaatteita, jotka lopulta osoittautuivat ihan vääränlaisiksi syksyllä kouluun palaamisen yhteydessä.

Sitten taas asiaan. Tavaratalossa työskentelin naisten aluspukeutumisen osastolla. Päällimmäisenä mieleeni jäivät miesasiakkaat. Niitä oli kahdenlaisia. Ryhmää A edustivat ne, jotka tiesivät mitä olivat tekemässä ja noh, ryhmän B edustajat erotti jo kaukaa. Menin tietysti aina kysymään että olisiko apu kelvannut. Ja aina se kelpasi. Milloin piti valita kahden yöretongin väliltä, koska mies ei pystynyt itse valitsemaan. Sanoin aina suoraan mielipiteenä, esim. sen, että tuo toinen on kyllä vähän huonolaatuisen oloinen - ota tämä toinen. Rintaliivien osto oli tietysti paljon vaikeampaa. Kun kysyin mitä kokoa puoliso käyttää, monesti lopputuloksena oli hetken hiljaisuus, otsan kurtistus, tyhjä katse kaukaisuuteen ja käsien vaistomainen nouseminen rintojen kourimisasentoon. No, niistäkin tilanteista aina selvittiin pienen, ehkä molemminpuoleisenkin nolostumisen jälkeen ja sovittiin että voihan rintaliivit palauttaa jos ei koko ollut oikea. Minusta rintaliivejä ei pitäisikään mitoittaa pelkästään ympärys-kuppikoko -menetelmällä. Pitäisi olla myös kouramitoitus.



 
 


Tavarataloaikani oli muuten ihan menestyksekästä, mutta en millään oppinut ulkoa harvoin esiintyviä kassatoimenpiteitä. Peruskuviot ja esim. kotisovitusasiat osasin kyllä hoitaa, mutta jotain tyyliin kerran kuukaudessa tapahtuvia juttuja en muistanut millään. Minulla oli yhtenä työkaverina kohta eläköityvä, ihana valkohiuksinen nainen. Hän jaksoi aina kannustaa ja neuvoa. Kerran rikoin vahingossa hänen käsipeilinsä, joka oli jemmassa takahuoneessa. Olin ihan paska housussa ja luulin että saisin kunnon nootit, mutta se ei suostunut edes rahaa ottamaan vastaan saatikka että olisin käynyt ihan ostamassa uuden peilin tilalle. Niin hyvä ihminen se oli.

Toiset kaksi kollegaa olivatkin sitten niin ja näin. Kanta-asiakastarjouksessa oli joulun alla kylpytakkeja. Niitä sai aina hakea rullakolla lisää pitkän matkan päässä olevalta varastolta. Yhtenä aamuna sitten otin ja toin niitä alusvaateosaston lähivarastoon suuria määriä, niin ei tarvitsisi joka kerta etäältä lähteä niitä roudaamaan. No, eikö ikävin kollega vetänyt hernemaissipaprikat tästä oma-aloitteisuuden osoittamisesta nenään - oli kuulemma aikonut tehdä juuri saman asian myöhemmin kyseisenä päivänä, mutta olisi kyllä käyttänyt kokonaan _eri hyllyä_ siellä varastossa. Piti pienen puhuttelun, jonka päätteeksi hän laittoi minut sitten siirtämään ne toiseen paikkaan. Ämmä. Lopputuloksen kannalta ei mitään merkitystä kumpaako hyllyriviä käytin. No, myöhemmin nämä kaksi ikävää kollegaa erotettiin tarkoituksella eri osastoille. Vika ei ollut minussa, vaikka hetken jo luulinkin.

Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että se paikka ei ollut ihan meikäläistä varten ja aloin etsiä muita töitä. Ehkä viimeinen niitti oli se, että joka kerta kun myymälään tuli romaneja, niitä piti vahtia kuin haukka. Henkilökohtainen rajani kulki siinä, kun yksi kollegoistani (se kylpytakkiämmä) kurkki peilin kanssa sovituskopin oven alta mitä pukukopissa tapahtuu. Jumalauta. Onneksi ei minua pyydetty touhuun mukaan, en olis kyllä varmasti suostunutkaan.

Vaihdoin työpaikkaa ja lähdin hommiin kirjastolle. Sitä päätöstä ei tarvinnut kyllä katua.




7 kommenttia:

  1. Olet aivan loistava kirjoittaja. En muista että olisitko kirjoittanut yhtään postausta, jolle en olisi vähintäänkin häiväyttänyt hymyä.

    Hope so, että kirjoitat piakkoin lisää tekstiä.

    T. malttamaton Pohjois-Pohjanmaalta

    VastaaPoista
  2. Sun blogi koukuttaa! :)

    VastaaPoista
  3. Vuoden siivooja on uusi avokadopasta!

    VastaaPoista
  4. Herrajumala! Että niinkin pitkälle voi joku mennä että kurkkii jo sovituskoppeihinkin... Jessus.

    Kokemusta sikäli kyllä on, että nimenomaan sokokselle mennessä pitää pukeutua tarpeeksi hienosti ja arvokkaasti, ettei saa heti kyttäävää myyjää peräänsä. Kerran kun kävelee kollareissa ja tennareissa sisään kulkee joku täti naama norsun vituilla kahden metrin päässä vahtimassa.

    Mut rakastan sun kirjoitustyyliä, ihanan hienostelematonta !+ sun musta huumori on ihan huikeeta, koen pienimuotoset nousut joka kerta kun luen sun tekstejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se peilailu meni niin yli. Eipä silti, eihän kaikki tietysti mene äärimmäisyyksiin ja aina on joka paikassa myös niitä superystävällisiä henkilöitä. Kuten se valkeahiuksinen ihana nainen :)

      Eipä sitä kyllä ulkonäön perusteella voi tietää minkälaisissa ostoaikeissa joku on. Ja ihmiseksi lasketaan sekin joka ostaa pienelläkin rahalla. Sitä paitsi, jos on hyvää palvelua niin henkilö joka tuli vain katselemaan sillä kertaa voikin sitten "handlata" jonniin verran ens kerralla kun oikeasti tarttee jotain.

      Asiakaspalvelusta tulikin mieleen, että pitää joskus kirjoitella televisiovastaanottimen oston yhteydessä esiintyneestä sovinismista. *pistää muistiin*

      Poista
    2. Tuliskin myyjät perään, mut ku ei. Itse näytän lähinnä armeijan kertausharjoituksista tulleelta, joten kaupoissa tapahtuu joko se että myyjiä ei näy mailla halmeilla vaikka tarviski apua. Kerran piti metsästää Gigantissa myyjää ties mistä että sai ostettua kännykän. Kai ne olettaa ettei tuolla tarhapöllöllä mitään rahaa ole.

      Toinen vaihtoehto taas on se että vartijat laahaa perässä. Meikä kun käy kaupassa niin yleensä on mukana reppu johon voi ostokset laittaa kätevästi. Kai ne kattovat että tuonne reppuun häviää puoli kaupasta jos ei joku roiku perässä.

      Poista
  5. Huh. Mut jos tämä tapahtui Savon suurimman kaupungin palindromi-tavaratalossa, niin enpä ihmettele, se on sen ketjun ainoa liike, jossa myyjät selvästi luulee olevansa töissä jossain "parempain ihmisten kaupassa". Oon nimittäin asioinut näissä vakituiseen ihan ympäri Suomen, ei oo muualla ihan sellasta ollut...

    VastaaPoista