tiistai 8. tammikuuta 2013

Syitä siihen miksi melkein hymyilin tänään

Jennijee heitti taas visaisen tehtävän. Toimeksiantona oli listata kymmenen minua tällä hetkellä ilahduttavaa asiaa. Päiväni oli korkeatasoinen ja hyvinkin miellyttävä. Kerron siis siitä.




1 Avomies ei ajanut paskaa aamulla (tai ainakaan en kuullut).
2 Murtunut varvas ei tunnu enää kovin murtuneelta
3 Leipä ei ollut homeessa.
4 Luonteensakin puolesta miellyttävä ravintolatyöntekijä oli töissä työpaikan ruokalassa.
5 Myyntiin sotkeentuneille on järjestetty ilahduttava kahden päivän mittainen Kick-off -tilaisuus Vierumäelle ensi viikoksi. Ensin vitutti, mutta sitten huomasin, että tapahtuma on asiantuntevasti suunniteltu: kokouksia 4,5 tuntia, ruokailuja 6 tuntia 15 minuuttia ja kahvitaukoja 3 tuntia 45 minuuttia.
6 Ehdotin kaverille kuntosalille menoa, mutta sillä olikin tänään jumppa.
7 Suunnittelin näyttäviä irtisanoutumistapoja. Eli tein loton.
8 Kun vessapaperi loppui, allaskaapissa oli uusi rulla odottamassa.
9 Avomies toi ABC-liikennemyymälästä jäätelöä. Sellaista, josta minäkin tykkään.
10 Koira ei ole kussut vielä tällä viikolla sohvaan.

1 kommentti:

  1. Kiitos, mahtava setti! Boratin kuva viritti asianmukaiseen tunnelmaan. :D

    Mäkin lottosin eilen. Ostin isälleni synttärilahjaksi lottokupongin, oikein 10 viikon keston! Otin loton varmuuden vuoksi kimppana, koska jos iskä voittaisi, se kuitenkin yrittäisi antaa niitä rahoja meille ja joutuisi maksamaan suolaiset lahjaverot. Kun otin jo valmiiksi meille 1/2 osuuden, niin ei tartte valtiolle tilittää välistä.

    VastaaPoista