tiistai 22. tammikuuta 2013

Liebster Blog –palkinto


Täti-ihmisen ilmeisen vakava arvostelukyvyn puute on johtanut siihen, että hän on myöntänyt minulle Liebster Blog –palkinnon. Tämä huomionosoitus annetaan (omasta mielestä) hyville blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

Tässä palkinto, jonka sain.







 
Palkinnon saajana olen velvoitettu vastaamaan muutamiin kysymyksiin.


Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
1. Kun olen oikeassa

2. Koira ei ole kussut mihinkään päivän aikana

3. Kun saan Hiacen ruutuun ensiyrittämällä

4. Jos ukko ei sytytä yövaloa ja ala lukea Aku Ankkaa tullessaan nukkumaan pari tuntia minua myöhemmin

5. Kun ukon isoveli puhuu ”viroa” virolaisten tuttaviemme kanssa. ”Viroa” puhutaan sikäläisellä aksentilla, mutta käyttäen suomen kieltä siten, että jokaisesta sanasta jätetään loppuosa pois. Annan pari esimerkkiä: 1) Tul kahv! 2) Ot ruok!. Kielimiehiä, kielimiehiä.

 

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

1. Joe Blascon meikkivoidetta, koska naama on aina punaisena vaikka mistä syystä

2. Sormea nenän kaivamiseen

3. Hiilihydraatteja (nam)

4. Tekstiilipesuainetta

5. Sohvaa

 

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

1. Pekka Kejosen Napoleonin epätoivo
2. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja 1
3. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja 2
4. Josef Kirschnerin Egoistin käsikirja (en oo lukenut, ostin nimen vuoksi)
5. Anna-Leena Härkösen Ei kiitos ("Vittuun sun verensokeris" -kohdan ansiosta)

 

Viisi lempiruokaasi:

1. Jokin raaka-aine tai makuyhdistelmä, jota en ole ennen maistanut. Nämä kokeilut suoritetaan mielellään sitten hyvässä ravintolassa.

2. Sitruunainen artisokka-broileripasta. Heleppoo ja hyvvee.

3. Kunnon pihvi

4. Tortillat

5. Voileipä. Toisen tekemä.

 

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

1. Skotlanti

2. Meksiko

3. Kiina

4. San Fransisco

5. Islannissa voisi käydä uudelleenkin. Yleensä yksi kerta per kohde on riittänyt, tämä on poikkeus.

 

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

1. Kärsimätön

2. Suorapuheinen

3. Tarkkaileva

4. Mukavuudenhaluinen

5. Aikaansaava (jos sattuu huvittamaan)

 

Viisi asiaa, joista unelmoit:
1. Siivouspalvelusta

2. Että koirien pippeleihin tehtäisiin hanoja

3. Selluliittia ei olisi olemassa

4. Hopeatoffee palaisi kauppoihin

5. Hiukset pesisivät itse itsensä


Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
1. Pidä aina yhtä vessapaperirullaa jossain jemmassa. Älä kerro sen sijaintia muille.

2. Opettele sanomaan ei

3. Älä ryhdy parisuhteeseen tavaroita hamstraavan henkilön kanssa

4. Älä ota koiraa

5. Älä päätä rakentaa omakotitaloa


 


10 kommenttia:

  1. Oikeen hyvii, on on. Pari vaan jäi kaiveleen. Nyt kun siellä teillä on koira, hae heti käsiis Veikko Huovisen: Kylän koirat. Sen luettuas ymmärrät koiraa. Tai sit ainaki naurat sille.

    Hopeetoffeeta ON kaupassa. Se on vaa nykyää pakattu karkkipussii.

    Omakotitalo on helppo rakentaa. Mä oon niit tehny jo useemman. Kiire vaa tarttee jättää pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä kauppaketjussa on Hopeatoffeeta?! Leafin sivuilta kun ei löydy koko tuotetta ollenkaan.

      Poista
    2. Ainaki meijjän SS-marketissa.

      Poista
  2. Apua, minkänäköinen pussi? Onko siis samaa kuin tämä?

    http://salmiakki.fi/wp-content/uploads/2012/06/Hopea-Toffee-by-Leaf.-Kuva-hky-palvelut.fi_.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noita minäkin olen yrittänyt löytää, muttei ainakaan meidän paikallisessa ääsmarketissa ollut. Enkä oo muualtakaan löytänyt.

      Poista
  3. Mietin että tarkottaako toi ss-marketti, natsi-siwaa eli lidlii? Oon suunnitellu ihan samaa ton wc-paperin suhteen, aina se loppuu mun kohdalla täälä.

    VastaaPoista
  4. Onneks sait tuon palkinnon tuolloin, nyt sulla on jo niin monta lukijaa! Ja hyvä kun tuli sulle, ihanasti osaat kuvata arkeas ja elämääs, osaispa itsekin, kuiten olen niin kuivakka ettei moinen onnistu. Onneksi sunlaisias on olemassa ja luettavissa - kiitti! Mulla on aina vessapaperia ja pari seteliä (eri tarkoitukseen kuitenkin) säästössä piilossa.

    VastaaPoista
  5. Jei, Hopea toffee palaa kauppoihin..

    VastaaPoista