lauantai 15. joulukuuta 2012

Oon aika mulkku

Dr. Phil kannustaa välillä miettimään omaa käytöstä ja kysymään itseltään "Are you fun to be with?"



Hyvä kysymys, jonka ääreen kannattaa joskus ihan pysähtyä. Minähän olen pysähtynyt ja vastaus on, että enpä ole kovin kaksista seuraa.

Kotioloissa olen kontrollifriikki - haluan että asiat tehdään minun tavallani. Kärsimättömyys on myös perusominaisuuteni - asioiden pitää tapahtua heti. Ymmärrystä ei sen paremmin liikene kun on kysymys aikatauluasioista. Jos on sovittu että lähdetään jonnekin klo 7:00 niin sitä se myös tarkoittaa. On vitun ärsyttävää, ettei voida tehdä niin kuin on ollut puhe. Lisäksi tulistun aivan ylimitoitetusti jos esim. tulostin ei toimi tai jokin tavara on kadonnut.

Töissä olen niin ikään kontrollifriikki. Asiat on tehtävä minun tavallani, koska tiedän että olen oikeassa. Jos joku ehdottaa jotain muuta tapaa toimia ja minun jyräysyrityksistäni huolimatta väittää itsepintaisesti vastaan, saatan sanoa että joo, kokeillaan vaan, mutta tiedän koko ajan että se toisen valitsema tapa on paska ja ei tule toimimaan. Niinhän siinä käy ja saan sairasta tyydytystä siitä. Tapanani on myös kiukutella, jos olen keskittynyt johonkin ja joku alkaa kysellä kysymyksiä joko pikaviestimiä tai äänihuulia käyttämällä. Joku saattaisi kohteliaasti sanoa, että nyt en ennätä, keskustellaanko myöhemmin.
 
Teen parannuksen suunnilleen kerran viikossa ja tahtia kestää maksimissaan pari tuntia.

Toisaalta, jos olen oikeassa ja mun tavat toimia on parhaat, niin miksi muuttua. Ja täsmällisyys on hyve - myöhästelijähän on se ärsyttävä osapuoli. 

Ettäs tiedätte.

3 kommenttia:

  1. No just ton takia olen useimmiten jättänyt kysymykset kysymättä äänihuulineni tai pikaviestimien välityksellä. Jatkan samalla linjalla :)

    VastaaPoista
  2. Kiukuttelu on hyvä juttu, varsinkin töissä. SIellä yritetään muuten olla niin aikuista ja korrektia, niin kyllähän kunnon mutruhuulet ja napakka tiuskiminen tuo vähän elämän makua työarkeen.

    VastaaPoista
  3. Nyt mä näkisin että täällä kirjottelee sun soul sister... ;)

    VastaaPoista